sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Taimit

Kuvia selatessa huomasin, että ompelemani Taimi-mekot ovat jääneet kokonaan bloggaamatta. Kirjoitukset siis jatkuvat viime vuotisten töiden merkeissä.

Kuvassa olevat kolme mekkoa on ommeltu Finlaysonin Taimi-kankaasta. Kankaan osti Kummityttö Tilpehöörin äiti joskus syksyllä Finlaysonin alesta. Nähtyään kaupassa kirkkaanpunaiset kimaltelevat balleriina-kengät, päätti samainen äiti, että hänen kolme tytärtään pukeutuisivat jouluna Taimi-kankaasta ommeltuihin mekkoihin ja tietenkin niihin punaisiin balleriinoihin. Kuulostaa mukavalta, mutta matkassa oli yksi mutta, kyseinen äiti ei nimittäin osaa ommella. Yksi aneleva puhelinsoitto kuitenkin pelasti tilanteen, kun hyvä ystävä jo päiväkotiajoilta asti lupasi ommella mekot.

Näin tuo aivan ihastuttava musta-valkoinen Taimi-kangas päätyi meille. Muutamien puhelinsoittojen ja mittausten jälkeen alkoi kaavojen piirtäminen, kankaan leikkaaminen ja ompelu, johon onneksi osallistui myös poikani. Mekot valmistuivat hyvissä ajoin ja ne olivat jouluna saaneet roppakaupalla kehuja.


pienin mekko
Suuri Käsityö -lehti 11-12/2006, malli 38



keskikokoinen mekko kokoa 116 cm
Suuri Käsityö -lehti 3/2005 malli 22



suurin mekko kokoa 128 cm cm
Suuri Käsityö -lehti 3/2005 malli 22


Loppu hyvin kaikki hyvin; tuo enemmän kuin kiitollinen äiti osti Crocsin Outlet myynnistä ompelijan perheelle kiitokseksi kaksi kassillista erilaisia kenkiä. Mukavaa, kun voi käyttää omia taitojaan toisten iloksi.

1 kommentti: