sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Langoista leivoksia

Jouluna 2009 "leivoin" kakkukupuni sisään hyvin säilyviä joulutorttuja ja pipareita. Jo tuolloin syntyi ajatus siitä, että olisi kiva, jos lautasella olisi "koristeita" myös muina vuodenaikoina (toki kuvun alla on ihan oikeita leivonnaisia aina satunnaisesti). Ajatus on kytenyt takaraivossa, kunnes tänä jouluna päätin tilata itselleni joululahjaksi ruokien virkkauskirjan, äiti vielä auttoi asian etenemistä sponsoroimalla joululahjaksi kasan puuvillalankoja Tampereelle avatusta Lankamaailmasta.


Nyt siis ollaan siinä vaiheessa, että on kakkukupu, ohjekirja, lankoja ja koukkukin löytyy. Enää on puuttuu tuo yksi ratkaiseva juttu nimittäin aika. Siivosin joululoman aikana ja loman jälkeenkin käsityötarvikkeitani ja löysin kaikenlaista enemmän ja vähemmän keskeneräistä, jotka olisi tarkoitus saattaa loppuun. Lisäksi työn alla on juttuja, jotka pitäisi saada valmiiksi tiettyyn aikaan mennessä, joten todennäköisesti saan/saatte odotella kuvun alle kakkuja ja leivoksia vielä jonkin aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti