sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Pampulakaulahuiveja

Olen syksyn mittaan aloittanut yhden jos toisenkin pampulakaulahuivin työkavereilleni. Joskus aikaisemmin bloggasin oman pampulahuivin aloittamisesta, mutta valmista huivia ei kai koskaan esitelty täällä blogissani. Kyseessä on siis alunperin Tyttären valitsema lanka, se on ostettu Tartosta toukokuussa. Satuin kuitenkin ostamaan itselleni violetin takin, joten Tytär antoi langan minulle. Huivi on ollut valmiina jo vaikka kuinka kauan ja se on päivittäin käytössä. Käytin huiviin koko kerän lankaa, joka on siis Katia Big Snow Lux -lankaa, värinä ovat violetin eri sävyt ja lisänä joukossa on kimalletta. Huivi on todella ihanan pitkä, joten sen voi kietaista kaksi kertaa löysästi kaulan ympärille.


Eilen vierailimme Tampereella Tyttären kisoissa. Samalla toimitin äidilleni syntymäpäivälahjan hieman etukäteen. Äiti oli toivonut pampulahuivia ja löysin mielestäni hänelle sopivan langan. Kyseessä on Big Ball Funny Color pampulalanka. Käytin koko kerän eli 200 g huiviin, siitä tuli melko leveä ja pitkä. Lahjansaaja piti huivista kovasti - se on pääasia.



Nyt kun olen neulonut pampulahuiveja kahdesta eri langasta, olen muodostanut niistä jonkinlaisen mielipiteen. Tuossa Katian langassa pampulat ovat tiiviimmässä, lyhyempiä ja jämäkämpiä, joten huivista ei tule niin lörö kuin tuosta Big Ball -langasta. Toisaalta tuo jälkimmäinen huivi on leveämpi ja siksi ehkä lörömpi ja se asettuu kauniisti kaulalle kietaistaessa. Novitan pampulalangasta en ole muodostanut mielipidettä, kun siitä olen vain aloittanut muutaman huivin jonkun toisen neulottavaksi, tuo rajalliset yksiväriset värit eivät oikein ole minua houkuttaneet. Ongelma näissä langoissa ovat mielestäni värit - en ole nimittäin löytänyt kummastakaan langasta kovin montaa minulle mieleistä väriä/väriyhdistelmää.

2 kommenttia:

  1. Minä tein naapurille Hjertegarnin PomPomista keepin. Se oli ihan erilaista neuloa, kun mikään muu pampulalanka, jota olen kokeillut. Siinä oli se väli lanka tosi lyhyt.
    Naapuri kuitenkin tykkäsi lahjastaan ja se oli pääasia. Langan ostin Turengin lankakaupasta ja muualaa en ole sitä nähnyt.

    VastaaPoista