perjantai 8. toukokuuta 2009

Lankaisia terveisiä Tartosta!

Vietimme vappuviikonlopun koko perheen voimin Tartossa jo kolmatta kertaa peräkkäin. Ihan sattumalta emme ole sinne päätyneet, vaan siellä on juuri tähän aikaan vuodesta Tyttärellä kilpailut. Mitään erityisiä lankaostoksia ei ollut mielessä, mutta jotain kuitenkin tarttui mukaan:


Viime talvelta tuttua Katia Big Snow pampulalankaa oli tarjolla Lux-versiona eli kimalteisena. Äidille on tuo sinisävyinen kerä ja Tyttärelle lila. Tytär bongasi nuo kimaltelevat koukut ja Äiti osti muutaman kerän Super Trekkingiä, toisesta kerästä on jo alkanut muotoutumaan sukat.

Monenlaista käsityötä on melkein valmiina; sekä ufoja että muita, joten toivottavasti viikonloppuna pääsee näytille jotain valmista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti