sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Heppa!

Edellisessa postauksessa tämä heppa oli vasta osina. Täyttäminen ja kokoon ompeleminen ei ollutkaan niin tuskaista, kuin kuvittelin, joten heppa-lahja valmistui varsin hyvissä ajoin ennen juhlia.


Malli on siis Suuri Käsityö -lehdestä 11-12/09, lankana Pantino-lanka (60% puuvillaa, 40% akryylia). Pääväriä kului hieman reilu 50g ja mustaa vähäsen, samoin tuota suitsien väriä. Virkkasin alunperin myös satulan, mutta jätin sen loppujen lopuksi käyttämättä - näytti paremmalta ilman, varsinkin kun en ollut virkannut tuota ohjeessa ollutta ratsastajaa. Heppa on täytetty vanulla, mutta jaloissa on noin 2 cm korkeudelta puuroriisiä - pysyy paremmin pystyssä.

Pääasia oli tietenkin se, että kummityttö Neiti Tilpehööri 3 vuotta oli tyytyväinen heppaansa. Seuraavaksi toivelistalla olisi sitten kissa pehmolelu ja kissa naamiaisasu!

p.s. pakko myöntää, että vähän innostuin tuosta virkkaamisesta ja kävin hankkimassa lisää lankaa, siitä myöhemmin lisää!

2 kommenttia:

  1. Ihana heppa! :) Kohtahan sillä kummitytöllä on oikea virkattu eläintarha. :)

    VastaaPoista