maanantai 18. tammikuuta 2010

Ostoksilla

Koska suosikkilankakauppani Villamokka lopettelee ensi kuussa toimintansa ihan oikeana kauppana, päätin tehdä sinne lauantaina ostosreissun Tyttären kanssa. Ostosmäärä näyttää suurelta, mutta lähes kaikkeen on suunnitelma, joten tämä sallittakoon tällä kertaa. Samalla tämä tarkoittaa myös sitä, että marketissa käydessä ei kannata vilkuilla hyllyillä mahdollisesti makailevia Novitan uutuuksia.



Vasemmassa yläkulmassa lepäilevät vaaleat Gjestal Naturgarn langat tulivat kaupanpäällisinä, joten niille ei ole erityistä suunnitelmaa - niistä tulee varmaan joskus tossut

Oikean alareunan Mokkasukista tulee nimensämukaisesti joskus sukkia. Itselläni on kahdet ihan melkein puhkikuluneet Mokkasukka-sukat, jotka kaipaavat tilalleen uusia, joten voipi olla, että aloitan näistä langoista seuraavat sukat.


Oikeassa reunassa olevast isosta puuvillalankakasasta on tarkoitus tulla ainakin tällaisia:

tällainen:


ja tällainen:


Kaikki kolme edellistä kuvaa ovat kirjasta: Supersöpöt maskotit

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä on tuo vaaleanpunainen lanett, josta on jo työn alla yksi tuollainen kuvassa näkyvä bolero ja sitten kaikkia muuta pientä ja vaaleanpunaista, yhdelle pikkiriikiselle neidille, joka vielä odottelee tänne maailmaan putkahtamistaan. Malli ja kuva on jostain vanhasta Modasta.

1 kommentti:

  1. Ihanat ostokset. Hyvää kisa reissua teille. Kyllä sukat vielä ehtii.

    VastaaPoista