sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Uusi vuosi, uusi alku...

Blogissa on ollut reilun kuukauden mittainen hiljaisuus. Loppu vuosi on ollut jotenkin niin kiireistä ja voimia vievää, että ei ole vain ollut aikaa tai jaksamista kirjoittaa. Uusi vuosi on aina uuden alku ja mietinkin pitkään, josko aloittaisin kokonaan uuden blogin kirjoittamisen. Ajatuksissa oli sellainen muistakin asioista kuin käsitöistä kirjoittaminen, mutta tulin siihen tulokseen, että kyllä tämänkin otsikon alle voi kirjoitella ihan kaikenlaista.

Tarkoituksena oli siis kirjoittaa kaikenlaista, mutta taitavat nuo käsityöt silti olla pääosassa, lähinnä sitä ajattelin, ettei tule sellainen tunne, että voi kirjoittaa vain kun jotain valmistuu ja vastaavasti, että pitäisi saada jotain valmiiksi, että voi kirjoittaa.

Viime päivät ovat kuluneet lähinnä kotosalla. Onneksi lomaa on vielä viikko jäljellä. Olen yrittänyt keräillä voimia tulevaa varten, koska tiedän että ensimmäiset viikot loman jälkeen tulevat olemaan kiireisiä sekä töissä että kotosalla.

Otin kotona kuvia muutamista vuoden vaihteen jutuista, että jäisi muistiin, mitä oli menossa, kun vuosi 2012 alkoi...

Joulun kaikki koristeet ovat vielä paikoillaan, aloitan niiden poiskeräilyn varmaankin huomenna tai tiistaina. Ulkona on ollut niin pimeää, varsinkin kun katuvalotkaan ei ole palaneet, että olen poltellut kotona paljon kynttilöitä. Paljon olemme polttaneet myös tuikkukynttilöitä, kun Pojan luokka osallistuu Tuikkujahtiin. Mukana keräämisessä on ollut kyllä muukin lähipiiri.



Suklaata on tänä jouluna ollut meillä kotona yllinkyllin. Kahden opettajan taloudessa suklaata riittää aina joulun aikaan, kun oppilaat tuovat opettajille paketteja, mutta tänä vuonna melkein kaikista paketeista tuli suklaata, joten vuosi on alkanut makeissa merkeissä. Lapsia tämä ei tietenkään ole haitannut, mutta tosiasia on se, että melkein kaikki suklaa on edelleen syömättä.



Loma-aikaan ja muutenkin lueskelen paljon kaikenlaista; työhön liittyvää lasten- ja nuorten kirjallisuutta, ihan oikeaa "kaunokirjallisuutta" ja sitten tällaista englanninkielistä kevyttä hömppää. Tämä sopii erityisen hyvin mökille ja muutenkin lomille. Hömpän lukeminen on jotenkin "hyväksyttävämpää" kun sen tekee vieraalla kielellä.



Lasten kanssa ollaan joululomalla pelattu "vihaisia lintuja" tavoitteena saada kaikki tasot läpi kolmella tähdellä. Nyt ollaan kai sivulla 12 ihan perussetissä, joten pelattavaa vielä riittää. Välillä on jouduttu turvautumaan netin apuun. Mukavaa on ollut kun peli on keittiön pöydällä ja jokainen vie vuorollaan yhteistä tavoitetta eteenpäin.



Loman ja lekottelun kunniaksi kaivoin esiin muutama joulu takaperin saamani Greyn anatomian dvd-boxit, aika on kulunut vähän liiankin rattoisasti käsityön kanssa television äärellä. Nyt on menossa toisen tuotantokauden jälkimmäinen puolisko, joten katsottavaa jää vielä loman jälkeenkin, jos vain olisi aikaa katsoa...



Käsityönä on ollut tällainen Huivi, jolle olisi tarkoitus tehdä myös päähine kaveriksi. Jotenkin tämän huivin neulominen on maittanut, vaikka olisi ihan pakko neuloa yksi pipo töihin ja sukat kummipojalle. Kerroksia puuttuu enää noin 20, mutta silmukoitakin riittää.



Tänään tyhjensin mp3-soittimen ihan kokonaan kaikesta sekalaisuudesta. Otin esiin kaikkia vanhoja levyjä yht. 25 kpl ja siirsin ne soittimeen, jos nyt joulun jälkeen kävelylenkit maittaisivat paremmin, kun musiikki on tarkkaan valittua.

Uuden vuoden lupauksia en ole tehnyt, jos sellainen pitäisi tehdä, niin sen varmaan liittyisi jotenkin siihen, että pitäisi pitää itsestään ja omasta jaksamisestaan paremmin huolta.

Hyvää uutta vuotta toivotellen!

1 kommentti:

  1. Haeskelin ompeluaiheisia blogeja ja päädyin tänne tänään. Kiva, että olet palannut sivusi pariin!

    VastaaPoista