perjantai 20. tammikuuta 2012

Kimaltelevat Reinot

En tiedä, mihin tuo aika juoksee... kun ei millään ehdi mitään. Tai siis ehtii kaikenlaista, mutta ei esimerkiksi ehdi tänne blogiin tai ulkoilemaan tai saamaan mitään valmiiksi saati sitten siivoamaan mitään muuta kuin aivan välttämättömimmän jos sitäkään.

Meille niin äärettömän rakas kummityttö Tilpehööri täytti viikonloppuna 5 vuotta. Paketista ilmestyivät strassatut Reinot ja lahjakortti. Reinot olivat neidille erittäin mieleiset, mutta luulen että loppujen lopuksi lahjakortin sisältö vie voiton. Lahjakortissa on nimittäin yökyläily kummeille ja retki Helsinkiin katsomaan Disney on Ice jääshowta.

Reinot ovat kokoa 30 ja ne on strassattu Swarovskin Hotfix strasseilla kokoa ss20 ja ss16, strassaamiseen on käytetty upouutta aivan ihanaa strassirautaa.


Tapani mukaan olen tehnyt myös kaikkea ei niin oleellista, kuten virkannut kirjaimia. Siitä myöhemmin lisää, josko vaikka jo viikon kuluessa, kun tuntuu, että tuo bloggausvauhti hieman ontuu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti