sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Oranssit lapaset ja katsaus Novitaan

Kovasti on tullut viikonloppuna kaikenlaista tehtyä, mutta valmiiksi on tullut vain yhdet lapaset Huopasesta. Väri oli pojan toivomus, sopivat hänen uuteen toppapukuunsa. Lankaa meni juuri tuon yhden kerän verran ja kokokin on sopiva. Ohje on Novitasta lapsen koko. Aikaisemmin tuskailin, kun en saanut huovutuksesta sopivaa. Nyt tein uuden kokeilun: ensin 40 astetta pikapesu ja sitten 40 astetta hienopesu, lopputulos mitä mainioin.



Uudessa Novitassa oli paljon ihan kivoja malleja. Mikään ei kuitenkaan sytyttänyt niin, että olisin suinpäin kaivanut puikot esiin. Asiaan kyllä varmaan vaikuttaa sekin, että on aika monta suunnitelmaa mielessä, joista osa täytyisi tehdä melko pian, mikäli ne aikoo suunniteltuun tarkoitukseensa käyttää. Monet palmikkomallit näyttivät kivoilta. Ehkä tuo malli 21 on eniten minua, poika varman ilahtuisi pääkallopiposta. Tytär aikoo tehdä säärystimet, mutta käyttää Nallen sijasta lankana punasävyistä 7 veljestä Polkkaa, josta on jo tehnyt sukat ja melkein tumput. Katseltuaan lehteä poika ilmoitti haluavansa sukat uudesta sinisävyisestä 7 veljestä jättiraidasta ja minä kun olin päättänyt, että uusia sukkalankoja ei osteta ennen kuin vanhat on käytetty; poikkeuksena tietenkin suosikki sukkalankani Mokkasukka.

Nyt takaisin strassien liimailun pariin, johan niitä on jo muutama tullut viikonlopun aikana liimattua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti