sunnuntai 14. elokuuta 2011

Strassatut Reinot

Sitä jotenkin kuvittelee, että sunnuntaiaamuna aamukahvin jälkeen voisi tehdä jotain, mitä on ihan itse suunnitellut tekevänsä, mutta aina tai siis yleensä kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Lauantai-iltana olin kirjoittanut itselleni ihan listan tehtävistä asioista mm. ihan oikeista töistä, kotitöistä jne. Aamulla Vierumäelle lähdössä ollut Tytär päättikin ottaa jalkineikseen vaaleanpunaiset Reinonsa ja siitä se kiire ja touhu sitten alkoi...

Tytär oli nähnyt Reino-kaupassa nämä strassatut Reinot, joiden hinta on erittäin korkea. Olin luvannut, että voin jossain vaiheessa strassata hänen Reinonsa kilpailupuvuista jääneillä ja muilla varastosta löytyvillä strasseilla. Tuo jossain vaiheessa olikin sitten yllättäen tänä aamuna. Kaivoin siis strassilaatikon ja liiman esiin ja aloin strassaamaan, samalla katsellen kelloa. Lopulta ihan ajallaan Vierumäellä lähti onnellinen Tytär ja vielä liiman kuivumista kaipaavat Reinot, onneksi matkaa on toista tuntia, joten ehtivät varmasti kuiviksi.

Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen, katsotaan miten strassit ovat pysyneet kiinni ja lisäillään sitten hieman lisää strasseja sivuihinkin. Niin sitten kai pitää strassata se Tyttären Reino kännykkäpussi ja seuraavaksi varmaan halutaan toiset strassatut Reinot kouluun sisäkengiksi, niin ja pitäisikö omiinkin pinkkeihin Reinoihin laittaa vähän bling blingiä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti