sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Kokoelma karttuu

Melkein jokainen meistä keräilee jotakin. Käsityönharrastajat keräilevät usein lankoja, kankaita ja muita tarvikkeita - niin minäkin (valitettavasti). Tämän käsityöaiheisen keräilyn lisäksi minulla on ihan oikea keräilynkohde, nimittäin Disneyn kokoillan elokuvien keräilymukit. Kyseessä ovat Disney Classic Mug -sarjaan kuuluvat mukit, joita Suomessa myy Vanha Naantali -kauppa, ulkomailta mukeja löytää Disney-kaupoista. Näiden mukien keräily alkoi aivan vahingossa noin 20 vuotta sitten. Viikolla DHL toi Englannista kotiovelle asti neljä uutta mukia - nyt niitä on yhteensä 63. Välillä menee pitkiä aikoja niin, ettei uusia mukeja löydy tai sitten ne ovat sellaisista elokuvista, joista minulla on jo useampi muki. E-baysta en ole mukeja ostanut, mutta senkin saatan joku päivä tehdä, kunhan sopiva kohde löytyy. Uutena muki maksaa ulkomailla noin 10 €, Suomessa 29 - 89 € tai enemmänkin. Kaikki mukit ovat käyttämättömiä ja niissä on laatikko tallella. Sanomattakin on selvää, että mukeihin ei saa kukaan koskea - vain katsoa.

Tässä siis neljä uusinta:Tällaista tällä kertaa...

p.s. Tyttären papukaija-langasta on eilisen ja tämän päivän aikana kuoriutunut jo 12 isoäidin neliötä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti