perjantai 22. lokakuuta 2010

Sukkasadon keskeneräisyyksiä

Syysloman alku sujui aurinkoisissa merkeissä kun teimme perheen kanssa viiden päivän matkan Roomaan. Piipahdin siellä muutamassa lankakaupassa, mutta en ostanut mitään, kun ei ollut mitään sellaista, jota olisin ehdottomasti halunnut ostaa. Matkalla oli yksi neulomus mukana - mutta neuloin lähinnä vain lentokentillä ja lentokoneissa.

Kotiinpalaaminen toi väistämättä mieliin myös lähiaikoina päättyvän sukkasadon. Tilannekatsauksen jälkeen lienee parasta päättää ja todeta, että uusia sukkapareja ei minun tähän tempaukseen liittyen enää kannata aloittaa. Tekemistä riittää nimittäin keskeneräisissäkin pareissa.

Vasemmalta ylhäällä; 7 veljestä raitasukka hyväntekeväisyyteen - lanka jäi Englannin kummipojan sukista. Onneksi vain toinen sukka on hieman kesken.

Ylhäällä keskellä; Englannin kummipojan pikkuveljen Suomi-sukat. Isoveljelle on jo valmiina omansa. Yksi sukka on valmiina ja toinen kesken. Kerän loppu lähenee, joten odottevissa on jotain säätöä raitojen kanssa.

Oikealla ylhäällä; Tyttären kirjava puna-valko-keltainen sukka. Yksi valmis, toista ei aloitettu.

Vasemmalla alhaalla; Tyttären keltainen 7 veljestä Kerttu. Tämän kokoa on säädetty - toivottavasti nyt on sopiva. Ensimmäinen sukka siis kesken.

Alhaalla keskellä; Kerttusukat ihan itselle Mokkasukkalangasta. Ensimmäinen valmiina ja toinen kesken.

Oikealla alhaalla; pariton hyväntekeväisyysukka jostain Nalle kukkakedon ja luonnonvalkoisen Nallen loppukerästä.

Aika hyvin olen pysynyt suunnitelmissani, mutta toisaalta olen niistä poikennutkin. Vielä lähiaikoina = ennen joulua pitäisi tässä postauksessa lueteltujen lisäksi neuloa ainakin: "Tappara" raitasukat miehelle, 7 veljestä raitasukat omalle pojalle, 7 veljestä raitasukat Englannin kummipojan pikkuveljelle, Kertut Kertulle, sukat kummityttö Tilpehöörille ja sukat kummityttö O:lle, itsellenkin haluaisin saapassukiksi 7 veljestä raitasukat. Sukkalankojen lisäksi laatikossa huutelee muutama ihananvärinen pampulalankakerä.

Nyt ei sitten muuta kun neulomaan, onneksi tänään ja huomenna tulee taitoluistelua televisiosta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti