sunnuntai 29. elokuuta 2010

Sukkasadon suunnitelmia

Olen jo jonkin aikaa haaveillut tekeväni jonkinlaisen suunnitelman aivan pian alkavaa Sukkasatoa varten. Se on kuitenkin vain jäänyt haaveeksi. Eilen sitten kaivoin sukkalankoja esiin ja kirjoitin listaa. Järjestys on vielä epäselvä, mutta eiköhän puikoilla ole samaan aikaan kaksi tai kolme paria, joista voi sitten tilanteen mukaan valita mitä neuloo.



Kuvassa on osa langoista ja tässä listaa suunnitelmista
  • keltainen 7 veljestä vajaa kerä Tyttärelle sukat, malli vielä auki
  • oranssi ja sininen 7 veljestä saavat ehkä kaverikseen vähän valkoista, näistä olisi tarkoitus tulla miehelle Tappara-sukat
  • raidallinen 7 veljestä ja tuo sinivalkoinen Regia kavereineen on tarkoitettu suomalaishenkisiksi sukiksi lasten serkkupojille Englantiin
  • siniruskeakirjavasta Regiasta kavereineen tulee sukat omalle pojalle
  • punakirjava On linie -lanka on varattu kummityttösille
  • keskellä oleva vaaleanpunainen Mokkasukka San Francisco on ihan minulle itselle
Jotain lankoja on vielä kateissa ja suunnitelmia tekemättä, mutta eiköhän se tästä. Purkeissa olevat loppukerät muotoutuvat toivottavasti raidallisiksi hyväntekeväisyyssukiksi.

Työn alla ja suunnitelmissa on kaikenlaista, joten tuskin pääsen viime vuoden 14 sukkapariin. Sellaisen päätöksen olen tehnyt, että kodin ulkopuolella neulon aina sukkaa ja kotona muita hommia, joskus saatan tietenkin vähän lipsua sukkien hyväksi, mutta eipä se mitään haittaa. Tarkoitus olisi neuloa sukkasadon aikana ainakin töissä, autossa, kansalaisopiston ranskantunnilla, jäähalleissa, junassa ja toivottavasti myös lentokoneessa.

Nyt pitäisi vielä päättää, mistä sitä aloittaisi, onneksi on vielä muutama päivä aikaa.

4 kommenttia:

  1. Kivoja suunnitelmia! Syksy onkin oikea aika aloittaa kaikenlaista.

    VastaaPoista
  2. Ihanasti olet ajatellut jo pitkälle valmiiksi.
    Minä en ole vielä. Mietin, josko kasaisi 7 veikkat esiin ja tekisi nopeasti ensimmäisen parin. Myös minun ajatukseni on että kassissa kulkevana neuleena olisi nyt koko sukkasadon ajan sukka.
    Mutta vaikea on päättää mistä aloittaa.

    VastaaPoista
  3. Hei, aiemmissa kuvissa oli ostoksia Tallinnasta. Olen tähän asti keskittynyt lankaostoksiin, ja kaikki kangaskaupat ovat jääneet. Mistä sieltä saa strasseja tai luistelupukuihin sopivia kankaita?

    VastaaPoista
  4. Jaana: Tallinnan ostoksista: Strasseja olen ostanut Karnaluksista eli samasta paikasta kuin lankojakin. Kankaita, strasseja, piilovetoketjuja ja nauhaa sekä kaikkea mahdollista koristetta löytyy isosta kangaskaupasta joka on kulmittain Stokmannia vastapäätä, sen nimi on Kangadzungel

    VastaaPoista