perjantai 12. helmikuuta 2010

Lankaostoksilla ihan Helsingissä asti

Olin alkuviikosta muutaman päivän työasioissa Helsingissä. Päätin hieman laajentaa tuota lankakauppatietämystäni ja tutustua muutamaan paikallisen myymälään, jotka valitsin ihan sijainnin perusteella. Koska koulutuspaikkani oli Hakaniemenrannassa, oli luontevaa vierailla Hakaniemen hallissa Vihreävyyhti myymälässä. Tarkoituksenani oli ostaa violettia/lilaaa sukkalankaa. ON linien sukkalankoja oli vaikka kuinka paljon toistaan ihanampia värejä. Vaikka en löytänyt ihan sellaista violettia/lilaa, jota olin ajatellut, päädyin ottamaan tämän. Seuraksi lähti myös tuo pirtsakka punainen kerä.



Molemmat ovat siis Supersocke 100 sukkalankaa. Violetti (Vital -Color) on käsitelty Aloeveralla, jojoballa ja E-vitamiinilla. Toinen on Harlekin-Color perussukkalankaa.

Seuraavaksi jatkoin matkaa raahaten perässäni pientä vetolaukkuani. Jalkakäytävät olivat erittäin liukkaat ja jään päällä oli kerros lunta. Suurimman osan aikaa tuntui siltä, että laukussani ei ollut lainkaan pyöriä.

Jälkimmäinen kohteeni oli Priima Hämeentiellä. Edelleen katsastelin lähinnä sukkalankoja. Priimasta mukaani tarttui kaksi vyyhtiä. Tuo ihanan kirjava on Colinetten Jitterbugia ja violetti on puolestaan Aracanían Ranco Solidia.



Kahdesta jälkimmäisestä tulee jonkinlaiset sukat ihan minulle itselleni. Kaksi ensimmäistä saavat ehkä jäädä hetkeksi odottelemaan. Ensin pitää kuitenkin saada valmiiksi muutama keskeneräinen työ - onneksi talvilomaviikko jo siintelee lähelle - säästän varmaankin nuo sukkalangat lentokoneeseen.

1 kommentti:

  1. Tuttuja ihania lankoja. Jitterburgia juuri tuossa värissä on minullekin. Yhdet kämmekkäät olen siitä neulonut ja loput odottavat inspiraatiota. Kahdet Aracania-sukat olen neulonut, tykkäsin, samoin ON linen langoista ilman käsittelyä ;-).

    Me ollaan talvilomalla Laajavuoren reissulla 3 yötä, taidan minäkin ottaa sinne sukkaneuleet matkaan.

    VastaaPoista