sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Kettu Repolainen pitkä häntä .....

Vaikka tämä blogi onkin Äidin ja Tyttären, on pakko esitellä myös yksi Pojan käsityö ja kertoa siihen liittyvä tarina. Kakkosluokkalaisella Pojalla on aivan ihana opettaja, joka ei opeta käsitöitä tyyliin "kaikilla samanlainen". Tätä työtä varten jokainen oppilas sai valita mieleisensä suomalaisen metsäneläimen ja suunnitella ja piirtää kaavat itse. Meillä valinta oli kettu. Ensin läksynä olleeseen suunnittelupaperiin oli kyllä piirretty karhu. Illalla tuli kuitenkin harmitus, kun oikeasti oli tehnyt mieli piirtää kettu, mutta se ei ollut onnistunut päivällä yksin kotona läksyjä tehdessä. No seuraava ongelma oli se, että suunnitelmaa varten oli erityinen suunnittelupaperi, jossa nyt siis oli värikynillä taiteiltu karhu. Tässä kohtaa apuun saapui salapoliisi-Äiti, joka tutki opettajan antaman paperin fontin ja onnistui kuin onnistuikin tekemään ja tulostamaan lähes identtisen paperin. Onnistuneen ketun piirtämiseksi tarvittiin vielä vähän isosiskon apua.

Lopputulos on mielestäni varsin ihana - voin kuvitella millaisella hartaudella kettua on ommeltu.



Tämän ketun myötä kaikille hyvää isänpäivää!

1 kommentti: