sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kuukausi on vierähtänyt

Viimeinen kuukausi on vierähtänyt ohi ihan hujauksessa. Aika on kulunut töissä ja taitoluisteluharrastuksen parissa (ei tarvitse pelästyä, minä en luistele). Käsitöiden lisäksi harrastan mm. taitoluistelukilpailuiden järjestämistä ja silloin kun on iso kilpailu työn alla , muttuu meidän koti kilpailutoimistoksi. Sitten kilpailuviikonloppuna tulee vietettyä noin 40 tuntia jäähallissa ja kaikki kotihommat ovat rempallaan, joten ei ole mikään ihme, että bloggaaminen jää.

Kaikkien kilpailukiireiden keskellä sain lähetettyä kasan peittoja tilkkupeittotempaukseen. Laitan tässä kuvat kaikista lähettämistämme, vaikka osa niistä on tainnut täällä blogissa vilahtaa jo aikaisemminkin.

Kaikki peitot on virkattu 7 veljestä langasta joko Äidin, Tyttären tai meidän molempien toimesta.



Sukkia on tullut neulottua sukkasatoon, mutta ne odottavat vielä päättelyä. Ensi viikolla aion neuloa paljon lisää, kun "lomailen" leirikoulussa. Toivottavasti saan valmiita sukkia tänne blogiin ja Heinälatoonkin.

Aurinkoiset syksyntoivotukset!

Reetta

3 kommenttia:

  1. Olet sinä kyllä melkoinen tilkkuilija! :) Mulla on taas tulossa isoäidinneliöpeitto, tällä kertaa esikoiselle. Päätin tehdä vaihteeksi ihan yksivärisistä ruuduista (osittain), niin on helpompi kuljettaa bussissa. :)

    VastaaPoista
  2. Ihania peittoja! Minkä kokosta koukkua käytätte 7-veikalle?

    VastaaPoista