torstai 31. joulukuuta 2009

Jouluista lahjontaa...

Aikaisemmat jouluiset lahjontabloggaukset ovat liittyneet lähinnä annettuihin lahjoihin. Ehkä olisi aika esitellä myös muutama saatu käsityöaiheinen lahja. Näin aikuisten kesken emme erityisesti vaihda lahjoja, tai niin ainakin sovitaan joka vuosi. Omalle perheelle ostettiin lahjaksi yhteinen hiihtolomamatka. Muista paketeista löytyi hemmottelulahjakortteja mm. kampaajalla ja hierontaan, Marimekon laukku, lankaa, puikkopussi ja yllätyspakettina Greyn anatomian neljä ensimmäistä tuotantokautta.

Lankapaketissa oli teeteen Pallasta ja Maijaa, olin nimittäin maininnut, että voisin neuloa kirjoneulelapasia. Tuo Pallas on aivan uusi tuttavuus, mutta sitä on kehuttu kovasti monessa blogissa, josko sitten viimeistään hiihtoloman pitkällä lennolla saisin neulotuksi nuo kirjoneulelapaset.


Puikkopussin sain jo vähän ennen joulua. Joissain aikaisemmissa kirjoituksissa olen maininnut, että olen opastanut ja auttanut työkavereitani käsitöissä. Sain joulun alla tästä porukalta paketin, jossa oli aivan ihana Virkkuukoukkusen puikkopussi.


Kaikenlaista suunnitelmaa on ensivuodeksi ja monenlaista käsityötä on työn alla, mutta niistä ehkä sitten vasta ensi vuonna!

1 kommentti:

  1. Ihania lahjoja.
    Teistä oli hyvä juttu lehdessä. Mites se oli teini-ikää lähestyvät lapset. Ihan hätkähdin, kun sitten on meilläkin.

    VastaaPoista