sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Huivi virkatuista ympyröistä

Lupasin edellisessä postauksessa yrittää saada aikaan viimeistelyä täällä kotonakin. Tänään valmistui huivi virkatuista ympyröistä. En ole koskaan aikaisemmin virkannut tai neulonut tällaista hartiahuivia, enkä ole muutenkaan tehnyt kovinkaan paljon käsitöitä virkkaamalla, ellei mukaan lasketa 6- tai 7-vuotiaana virkkaamaani 4 metriä pitkää kaulaliina. Tein tuon pitkän huivi mummilla mummin jämälankakeristä, huivista piti tehdä pitkä, koska halusin hiihtää ystäväni kanssa niin, että kaulaliina olisi molempien kaulojen ympärillä ja välillä olisi riittävästi tilaa. Kaikenlaisia päähänpistoja sitä on mieleen tullutkin. Tuo huivi on jossain tallella ja lupaan esitellä sen, kunhan se tulee jostain vastaan.

Takaisin tämänpäiväiseen huiviin.

Lanka: Novita Puro Batik pinkit sävyt
langanmenekki: yhteenä 212 g
malli: Novita kesä 2010 malli 17
koukku: kokoa 3
ajatuksia: Huivi on oikein onnistunut. Väri sopii mainiosti moniin kesävaatteisiini. Mietin pitkään teenkö hapsut vai en, onneksi tein, mutta tein ne ohuempina ja lyhyempinä kuin ohjeessa.

Mikäli aiot tällaisen huivin virkata, kannattaa huomioida, että Novitassa olevassa ohjeessa on virhe, joka on korjattu Novitan verkkosivuille. Virhe vaikuttaa ympyröiden 10, 11 ja 12 kiinnittämiseen

lauantai 29. toukokuuta 2010

Viimeistely ontuu - yksi pieni mekko sentään

Tuntuu, että töissä on menossa vimmattu viimeistelyvaihe, kun yritän saada oppilaita tekemään käsityönsä loppuun ennen kesälomaa. Töissä tämä viimeistely sujuu ja moni nuori neitonen on saanut tällä viikolla päällensä itse ompelemansa pyjamahousut, tunikan tai paidan.

Kotona on tullut tehtyä kaikenlaisia käsitöitä, mutta ne ovat jääneet viimeistelemättä. Täytyy varmaan ottaa itseään niskasta kiinni, koska muutamaa vaatetta olisi tarkoitus käyttää jo seuraavana viikonloppuna.

Yksi vaate tuli kuitenkin valmiiksi ja lähti samantien postissa nimipäiväsankarille - kummityttö Sipriinalle.

Malli on sama kuin tässä mekossa eli Suuri Käsityö -lehti 11-12/2006, jonka mallia 38 muokattu koko 62 cm. Kangas on jäänyt näistä viime kesänä ommelluista tyttöjen vaatteista.

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Pinkkiä - Because I am a Girl

Meillä on kotona menossa tyttöjen kesken oikea pinkkien käsitöiden buumi. Tyttären pinkit käsityöt paita ja huivi ovat hänen omassa korissaan, joten keskityn esittelemään vain omiani, mutta niissäkin on varmasti aivan riittävästi pinkkiä. Sen verran kuitenkin kävin Tyttären huoneessa lainaamassa kuvausrekvisiittaa, että otin kuvaan mukaan hänen paitansa. Tuo ihastuttava pinkki tyttöjen olojen parantamiseksi myytävä Because I am a Girl -paita on PlanShopista, itselleni ostin valkoisen, koska pinkit olivat valitettavasti loppu.


Kuvassa:
  • Vasemmalla ylhäällä kummityttö Tilpehöörin kirjoneulepaidan kappaleita, malli Novita kesä 2010 malli 90 lankana Puro Batik pinkit sävyt ja luonnonvalkoinen Samos. Näyttää aivan ihanalta, ihan karamellilta, toivottavasti ehdin kokoamaan paidan viikonloppuna, vaikka eipä näillä helteillä tuollaista paitaa tarvitse.
  • Keskellä virkattu kassi, josta puuttuvat vielä kankaiset osat, malli on Novita kesä 2010 malli 1 ja lankana jälleen Puro Batik pinkit sävyt. Ideana on siis virkata ekokassin päällinen, mutta luultavimmin haen kangaskaupasta sopivaa pinkkiä kangasta ja teen siitä sisuksen ja vähän pidemmät kantohihnat, jotta saan heitettyä laukun olalle.
  • Vasemmalla edessä olevat pinkit pyörylät ovat virkatun huivin alku, malli on Novita kesä 2010 malli 17 ja lankana edelleen Puro Batik pinkit sävyt
  • Oikeassa reunassa on pitsikukkaponchon alku, malli novita kesä 2010 malli 39, siinä siis tehdään pitsikukkakehikolla kukkia, jotka virkataan toisiinsa kiinni. Lankana on muuten yllätys yllätys Puro Batik pinkit sävyt
Koska näin monta pinkkiä juttua on kesken, mikään ei tunnu valmistuvan. Samalla olen myös yllätyksekseni huomannut, että melkein kaikki keskeneräisyydet ovat enemmän tai vähemmän virkattuja. Virkkaaminen on asia, jota en ole juurikaan harrastanut, ainakaan näin laajamittaisesti.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Kimallelankapalleroita Tartosta

Jo edellisessä postauksessa viittasin vappuviikonlopun Tartton reissuun. Tämä oli neljäs kerta Tarttossa tuona samana ajankohtana ja aina on ollut yhtä mukavaa. En ollut erityisesti lankojen ostoreissulla, mutta ilahduin silti kovasti siitä, että Lounakeskuseen oli avattu Liann Löngad lankamyymälä. Matkaan mukaan lähti kaksi kimaltelevaa palleroista; punasävyinen ja vedenvärinen. Molemmat ovat Katia Big Snow Lux -lankaa. Näin jälkeenpäin harmittaa, että en ostanut useampaa, mutta ompahan siellä tuttuja, jotka voisivat sitten vaikka kesällä tuoda lisää lankaa.

Viime vuoden reissulta toin nämä langat. Tuosta violetista kimalle pampulalangasta tehty huivi on saanut valtavasti kehuja osakseen niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tällä kertaa tuosta vedenvärisestä tulee huivi äidilleni ja punaisen pidän ihan itse.

lauantai 8. toukokuuta 2010

Toistan itseäni eli vauvan jakku ja myssy numero 2

Muutama viikko sitten esittelin kummityttö "Sipriinalle" neulomani pitsijakun ja myssyn. Viime viikon lopulla tuli tarve neuloa toinen samanlainen setti, kun alkoi uhkaavasti tuntua siltä, että kummityttö Tilperhöörin tuleva pikkuveli saattaa sittenkin olla pikkusisko. Vappuviikonloppu meni Tarton matkalla, joten bussissa ja laivassa oli hyvää aikaa neuloa. Sunnuntai-iltana, kun jäljellä oli vain vähän toisesta hihasta, selvisi, että uusi tulokas oli tyttö. Tässä nyt sitten vihdoin kuvattuna tuo toinen pitsijakku ja myssy setti.


Lanka: Novita Bambu vaaleanpunainen
langanmenekki: yhteenä 125 g
malli: Novita kesä 2010 malli 71, koko 56 cm
puikot: Addin lyhyet 40 cm pyöröt koko 3,25
ajatuksia: Lopputulos kiva. Reunan virkkauksen tein kahteen kertaan, koska ensimmäisellä kerralla ohjeen mukaisesti virkattuna reunasta tuli liian löperö.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Pitsikukka-kehikko

Vietin alkuviikosta synttäreitäni. Lapset olivat olleet tarkkana ja huomanneet, että olin katsellut kaupassa Novitan Pitsikukka-kehikkoa. Minulla on ennestään puinen pitsikukka-kehikko, mutta olin toivonut tällaista, koska sillä saisin pienempiä kukkia.



Nyt kun minulla sitten on tuollainen upouusi kukanvalmistuslaite, täytyy varmaan vielä kerran harkita, josko tekisin tämän alla olevan ponchon. Olen sitä jo muutaman kerran harkinnut aloittavani pinkistä langasta, mutta sitten luopunut ajatuksesta, nyt ajatus taas houkuttaa, joten saapi nähdä...